Sanoisinko,

että nyt riittää

että juoskoon muut,

ja ei elämä ole sarja suorituksia

eikä maassa makaavia saa talloa tai ylittää kuin esteitä,

ja että paska ei maailmasta pesemällä lopu, eikä puhumalla.

Ja että ilman karttaa ja kompassia voi vain vahingossa osua oikeaan.

Sanoisinko, puhuisinko tyhjille seinille, kuuroille korville, huutaisinko tuuleen.

Vai hiipisinkö, muiden huomaamatta, puolivarjoon kauemmas hälystä.

Kuiskaisin kysymyksen kämmeniin.

Mikä tämä on?

Elämä?