Kun lapsuuden möröt kasvavat suuriksi,
eikä sängyn alla vaanii
kuin eksyneitä sukkia ja väsyneitä villakoiria,
kun varjot ovat vain varjoja
ja kolina on tuulen soittelua peltikatolla,
narinat ja rasahdukset talon elämää,
silloin tiedät, että piiloutuminen peiton alle ei auta
koska pelot ovat mustempia kuin yö
vaikka tanssivat keskellä toria kirkkaassa päivänvalossa,
ja nauravat rumaa naurua,
tarttuvat vaatteisiin ja liimautuvat ihoon...
Ja aikuisenakin
sylistä löytyy lohtu,
kosketus pyyhkii pelot pois
